o0o ETUSIVU o0o KEIKAT o0o BÄNDI o0o MUSIIKKI o0o LINKIT o0o KUVAT o0o

o0o JUTUT o0o HISTORIA o0o VIERASKIRJA o0o

Historiaa:

Nykyisen muotoinen MARELLA perustettiin Syksyllä 2003 edesmenneen Katariina Suuren Kiharat (KSK)-bändin raunioille. Vanhasta KSK:sta jäivät vain Heidi ja Kimmo, lauluun ja kitaraan. Ensimmäinen uusi jäsen löydettiin internetin ihmeellisestä maailmasta, hän oli Keijo rumpuineen. Samassa rytinässä ja samasta paikasta  liittyi orkesteriin Mano  monien kitaroidensa ja ihmeellisten härveliensä kanssa.  Viimeisenä muttei vähäisimpänä mukaan hyppäsi Sami, joka hälytettiin basson varteen, kun edellisen basistin matka jatkui töiden perässä kohti ulkomaita.

Ensimmäiset treenit  menivät ihmetellessä ja toisiimme tutustuessa. Aluksi tuntui hurjalta saada soitto toimimaan taustoiltaan täysin erilaisten soittajien kesken.  Heti ensi alkuun huomasimme, että tyylisoppa toimii, meillä on hauskaa ja pitkätkin treenit menivät todella nopeasti uutta musiikkia tehden. Ja hauskaa  meillä on vieläkin, uskokaa pois…

Loppuvuodesta 2003 ehdimme soittaa  muutaman keikan ja teimme promo-cd:n. Tämän jälkeen  bändi joutui ½ vuodeksi telakalle, koska ulkomaat kutsuivat kahta jäsentämme; Keijoa vaihto-oppilaaksi ja Manoa vetivät työt.

Soittamattomuuden koettelemuksesta selvittiin suht` pienillä henkisillä vaurioilla. Vuoden 2004  heinä-elokuun aikana vanhat piisit ja vitsit treenattiin pikavauhdilla keikkakuntoon (tai ainakin sinne päin) ja aloitettiin keikkailu kiihtyvällä tahdilla. Mielenkiintoa tuntuu riittävän ympäri maakuntaa ja yleisö tykkää, esiintyvät taitelijat eivät voisi enempää kaivata...

...ja lisää historiaa teemme viikonloppuisin pitkin pohjanmaata.

...to be continued...



---www.marellaband.net---
---marella5@marellaband.net---
---Webmaster Seppo E. Banaani---