- MARELLA

Studiosessio 4.-5.8. 2005

-Raavaat miehet ja nainen Ylöjärvellä

Elokuinen torstaiaamu valkeni aurinkoisena Oulussa. Puoli kahdeksan
pintaan kokoontui motivoitunut poppoomme sovittuun paikkaan
kotikaupungissamme Oulussa. Tarkoituksena oli ajaa Tampereen lähelle Ylöjärvelle, missä maankuulu Akun Tehdas sijaitsee. Kuumassa autossa hikoilivat Kimmo, Heidi ja Aki, allekirjoittanut joutui kääntämään
Suzukin kahvaa perässä. Tarkoituksena oli jatkaa session jälkeen
kerhomiitinkiin Kangasalle. Mano saapui paikalle eri teitä kesken
perheloman.
Akun tehdas löytyi parin väärän käännöksen jälkeen, olimme varttitunnin
myöhässä ja taas olivat pohjoisen immeiset ihmeissään. Studiokompleksi
on todella hieno kokonaisuus. Yhteensä kolmetoista firmaa samassa
rakennuksessa, kaikilla tarkoitus tuottaa jollain tavalla mielihyvää
musiikkimaailmaan. Ihmettely loppui saman tien kun löydettiin TDM
Studio, jossa taikojen piti tapahtua. Miehemme paikan päällä oli Pasi
Ristolainen, kaverin meriitteinä ovat mm. Yön livemiksaushommat.
Ei tarttenut paljoa jappasta, kun ruvettiin hommiin. Rumpusetti kasaan,
mikitys ja tasot kohdilleen ja sitten se kaikkien jännäämä punainen valo
palamaan. Aki istahti luurit päässä jakkaralleen ja sulki
silmänsä...Enempää selittelemättä se oli siinä ja sen siinä olemisen
kuulee lopputuloksessa, pelimies kun on! Rumpuja kuunnellessa ei olisi
millään voinut uskoa, että Akilla on yli 10 vuoden soittotauko takana.
Kaveri tuli bändiin, treenattiin muutama hullu kerta ja eka keikka
suoraan Frederikin lämppäriksi Raaheen. Yleisöä arviolta kolme tuhatta
henkeä ja ne kaikki pomppivat tasaisena massana. Sinä iltana repesi
keikkapaikasta katto. Te jotka olitte paikalla, tiedätte mistä puhun.
Ajatus karkaa, asiaan; Seuraavaksi tuli basson vuoro ja koin taas lievää
ähkypaniikkia pehmustetussa kopissa, vieläpä ihan yksin. Luurit päässä
kuritin viuluani minkä pystyin, ongelmia tuottivat pari riffiä ja
pahasti kramppaava oikean käden ranne. Olihan hienoa soittaa ihan
aikuisten oikeassa studiossa, jossa laitteet ovat vimpan päälle ja
miksauspöydän ääressä istui kaveri joka tasan tarkkaan tiesi mitä tekee.
Sain hommani hoidettua suht? kivuttomasti jonka jälkeen tunsin
ansainneeni yhden kylmän oluen (taisi niitä mennä useampi siinä illan
kähmässä).
Kimmomies asetteli Les Pauliaan kaulaan seuraavana. En muista montako
skittaraitaa säveltäjältämme nauhoitettiin, mutta niitä on monta
päällekäin. Äänigurumme Pasi rohkaisi kokeilemaan erilaisia
sovitusideoita kitaroiden kanssa, välillä samalla otelaudalla oli Manon
ja minunkin käsi jotain hipelöimässä. Oli muuten yhden kielen
demppaamisesta kysymys, ei mitään sen kummempaa te piiloperverssit!
Paras ja helposti kuultavissa oleva sovitusidea Kimmon soitossa on
soolon tausta, siellä kuulostaa olevan triljoona eri sontua. Sopivasti
piilotettuna toimii kuin junan vessa!
On olemassa eräs kaveri, jonka tunnen ja jonka kitaransoittotaitoa
ihmettelen edelleen, vaikka olen kuullut sitä tuhansia tunteja.
Sattuikin niin hyvä tuuri, että tämä kyseinen kaveri saatiin meidän
orkesteriin. Hänen nimensä on siis edelleen Mano. Voi sitä ällistelyn
määrää kun kaikki kuusi kieltä saivat kyytiä ja taidetta syntyi taas
(konstaapeli Reinikaista lainaten) "Niimmaan perusteellisesti!". Ihan
kaikkea ei saatu kuitenkaan eka otolla ja välillä tuntui, että mulla
loppuu bisset kesken ennenkuin soolot ja tausta on soitettu tarpeeksi
hyvin Manon mielestä. Lopussa kiitos seisoi ja seuraavaksi oli Heidin
vuoro.
Laulunauhoituskoppi sijaitsi samassa tilassa tarkkaamon kanssa, välissä
oli äänieristetty ikkuna josta näki miksaajan pallille.
Laulunauhoitusvaiheessa oli jo pitkä päivä takana ja lievä levottomuus
valtasi mielen. Heidillä on tapana laulaa todella tarkasti, asia on
tullut todettua monesti ja niinpä ajattelin nostaa kynnystä. Nappasin
Akilta kynän ja paperia, kirjoittelin biisin sanoja väärin ja tälläsin
lapun ikkunaan kesken nauhoituksen. Tyttö ei ollut moksiskaan, lauloi
just niin kuin pitikin ja totesi vaan ottojen välissä tyypilliseen
tyyliin, että "Samppa, ee-eei!!!" Kuunnelkaapas muuten ennen sooloa
oleva kertosäe tarkkaan, erityisesti viimeisen sanan loppu, hui mikä
voihkaisu!
Taustalaulu on taustalla laulamista, sehän ei juurikaan yleensä kuulu
lopputuloksessa selvästi. Kinasteltiin porukalla siitä, että kuka laulaa
taustat ja niinhän siinä kävi, että pääsin pälkähästä ja Heidin lisäksi
suden suuhun joutui Mano. Mies otti äänen kitarasta, juoksi koppiin ja
tuli pari kertaa pois nauraen niin, että aikuisemmalla naisihmisellä
olisi tullut jo tippa housuihin. En tiedä mitä siellä tapahtui, mutta
niin ne vaan saatiin kertosäkeen joikailut valmiiksi ja pitkän päivän
ilta yllätti meidät kaikki.
Yövyimme Tampereen hotelli Ramadassa, voin suositella paikkaa lämpimästi
kaikille. Aamiaispöytä oli runsas, mutta jostain syystä olo oli hieman
hutera ;) Suuntasimme perjantaiaamuna kahdeksan jälkeen takaisin
studiolle, jossa Pasi istui jo editoimassa edellisillan tuotoksia. Pari
tuntia vierähti porukalla ihmetellen, kun miksaus ja masterointi
tapahtui sellaisella tohinalla että heikompia jo hirvitti. Mr.
Ristolainen surffasi toimistotuolillaan mikserin, tietokoneen ja
syntikan väillä ja joi samalla kahvia. Käsittämätöntä miten joku voi
keskittyä niin moneen asiaan sellaisella intensiteetillä. Yhtäkkiä koko
homma oli valmis, biisi kuunnellutettiin bändillä ja kun ei tullut
mieleen mitään korjattavaa, se oli sitten siinä. Hieno oli se tunne, kun
saatiin Raavasmies valmiina käteen levyllä, jossa lukee Akun Tehdas.
Tämä reissu oli ensimmäinen "oikea" nauhoitussessio ja se opetti taas
paljon. On hienoa että on olemassa alan ammattilaisia, joilla on
tietynlainen palo havaittavissa kun he tekevät sitä mitä parhaiten
osaavat. Kiitos kaikille niille, jotka sen ansaitsevat. Ilman tiettyjä
ihmisiä tämäkin olisi jäänyt kokematta ja näkemättä. Yksi hieno
seikkailu on takana, katseet on suunnattu jo seuraavaan.
-Sami

06.07.05

We want more!! We want more!!
Terve taas, Bob haluaa kertoa tarinaa! Ihmettelette varmaan tuota
otsikkoa, kerronpa teille syyn siihen. Viime lauantaina pääsin
todistamaan Marellan ehkä kovinta keikkaa tähän mennessä. Uusi rumpali-
herra nimeltä Aki Kipinä- on saanut aikaan aikamoista nostetta
rytmiryhmään ja tästä johtuen soitto on muuttunut positiivisella tavalla
potkivammaksi. Nyt homma toimii kuin junan vessa ja viime keikan
nähtyäni pistän vaikka molemmat mummoni pantiksi sille!
Hyppäsin Marellan keikkakyytiin 2.7. Raahea kohti. Menomatka sujui
yllättävän hiljaisesti, normaali mainosbiisien laulanta ja
beatbox-räppäys puuttui tyystin. Puhumattakaan Heidin ja Samin
la-la-la-laa-äänenavauksista, jotka basistimme laulaa melkein
nuotilleen. Aivan selvää keikkajännitystä ilmassa. Ilman sen suurempaa
dramatiikkaa (tällä kertaa) orkesteri pääsi perille ja suuntasivat
hetimiten kohti telttaa, jossa lava sijaitsi. Näky oli huikea; iso lava,
kunnon valot ja mikä parasta, kunnon äänentoisto!! Oli
salimiksaajamiestä ja monitorimiksaajaäijää ja valoukkoa, jopa oma piilo
lavan takana missä bändin piti piilotella intronauhan aikana. Keikan
alussa poijanpässithän säntäsivät liian aikaisin lavalle ja koko idea
meni hieman ruvelle. Alunperin piti pukata lava täyteen savua samalla
kun Manon tekemä sopivan mahtipontinen intro kuului PA:sta. Mutta
asiaan; Pientä sähläystä oli ilmassa aikataulujen kanssa, settilista oli
tekemättä tietenkin ja se kursittiin kasaan noin kahdessa minuutissa
ennen keikan alkua.
Intronauha soimaan, pioneerityylinen liian aikainen lavalle ilmestyminen
ja eka biisi käyntiin. Yleisöä teltassa oli ehkä kolmekymmentä tyyppiä
parin eka biisin aikana. Sopivasti coverikoukkua sekaan ja silloin se
alkoi. Oli mahtavaa seurata sivusta, kun bändi antaa parastaan ja yleisö
elää mukana. Jossain puolivälissä settiä väkeä oli jo paljon,
monenikäistä ja -näköistä ukkoa ja akkaa jotka jorasivat, lauloivat ja
huusivat mukana. Heidi ja sällit soittivat todella tiukan shown jossa ei
unohdettu edes korneja yleisön OH YEAH!!! -huudatuksia ja tuttujen
biisien laulatusta. Hienoin oli se hetki, kun Dingon ratsuheviksi
sovitettu Levoton tuhkimo loppui ja samaan pelliniskuun alkoi Black
Sabbathin Paranoid, Eino Leinon Metsän poika tahdon olla-sanoituksella
tietenkin. Raahelaiset ansaitsevat tuosta illasta todella suuren
kiitoksen, välillä yleisö huusi, vislasi ja kiljui niin että soitto
hukkui meteliin. Te jotka olette kokeneet samaa vaikka soittajana,
tiedätte mistä puhun. Se fiilis mikä yleisöstä pomppaa lavalle on ihan
käsittämättömän hienoa, sitä ei voi sanoin kuvailla!
Tämä on se asia, minkä takia Marella on ylipäätään olemassa. Bändi voisi
soitella siinä ikkunattomassa kananmunakennoilla vuoratussa
treenikämpässään ja kertoilla samoja vitsejä treeneistä toiseen, mutta
se ei riitä tälle porukalle. Kaikki tehdyt keikat ovat kasvattaneet
orkesteria paremmaksi livebändiksi ja jokainen tuleva keikka opettaa
taas jotain uutta. Mistä tämä kaikki johtuu? No yleisöstä tietenkin! Te
kaikki jotka olette olleet ja tulette olemaan Marellan keikoilla, bändin
puolesta ISO KIITOS!!!!!

Seuraavaa keikkaa jännityksellä odottaen:
-Bob P.